TURVALLISUUS, ERGONOMIA JA TYÖTEHO

AMMATTIRAKENTAJAN APUNA!

Työskennellään älykkäästi!

Työturvallisuus: Sähköiskut vesireikien porauksessa

Olemme kierrelleet puolilla Suomea työmaita ja päästy keskustelemaan niin työturvallisuuspäälliköiden kuin työntekijöiden kanssa ja yllättävän monesti tuli esille, että  vesireikien poraamisessa sattuu vahinkoja. Siis hetkinen, poraat reiän kattoon, josta tulee vettä  ja siinä syntyy työtapaturma? Kyllä! 

Eli kun porataan nykyisellä tekniikalla vesireikiä ontelolaattoihin, on kyseessä sähkökäyttöinen iskuporakone. Konetta operoidaan käsikäyttöisellä metallivartisella jatkovarrella valokatkaisijan avulla, käytännössä jos vikavirta ei toimi, tulee käyttäjän käsille verkkovirran sätky ja operoija joutuu minimissään lääkärintarkastukseen. Ei ole totta, ajattelimme ja tähän täytyy meidän kehittää ratkaisu, koska pystymme siihen.

Hyvästä alkukeskustelusta Tampereen turvallisuusmessuilla 2022 eri rakennusliikkeiden työturvallisuudesta vastaavien henkilöiden kanssa lähdettiin ideoimaan tuotetta ja lopulta Jyväskyläläisellä rakennustyömaalla Finnpolen iskuporakoneen jatkotankoon liitettävä vedenohjain hiottiin tuotantokelposeksi. 

Päädyimme kahteen erilliseen ratkaisuun. Molemmat vedenohjaimet ovat universaaleja, eli sopivat iskuporakoneen jatkotankoon erimerkkisten koneiden kanssa. 

Keskeneräisiä pintoja varten tehtiin kevyempi versio vedenohjaimesta, jossa on 10mm poranterälle sopiva aukko. Tällä tuotteella estät tulevan veden päätymisen koneen tai käyttäjän päälle ja porauksen jälkeen siirrät koneen pois vedentulon tieltä. 

Valmiita pintoja varten on lisätty vedenohjaimeen letkulle liitin, jolla tuleva vesi ohjataan turvallisesti pois asunnosta esimerkiksi kallista parkettilattiaa pilaamatta.

Se että vedenohjaimella saadaan veden tulo hallittua, kerää se myös tehokkaasti poraamisesta tulevan porausjätteen. Vesireikien poraamisessa kun ei voi käyttää kohdepölynpoistoa, koska reiästä tuleva vesi rikkoisi laitteen.

Finnpolen tuotteilla turvaat niin tekijää, konetta kuin työmaatakin ja tehostat eri työvaiheiden suorittamista.

#iskuporakoneen jatkotanko #vedenohjain #ontelolaatta #vesireikä #poraaminen